koetetaas, tis is ei poem veere i trävel bäk tu tous deis ven eye vas a litle pit dauvn änd i tid not duu sou kreit in laif
Mielikuva valkonen tyhjä taulu
Tunneskaala kuin mykän laulu
Äänet luuppaa paskasen naurus
Kuulen kaiun kuolevan kauhust/
Aamuaurinko kiehuu kynttilän vahaa
Pimeäs vintis sydänlanka palaa
Ensalkuun vaa satun kärähtää
Enteilee et koht alkuräjähdän/
Ideoissa resonoin sielunpeilis itteeni
Kuvastin todistaa näkökulman kippeeksi
Rikon rystysillä ruman peilikuvani
Raivotauti valaisee pupillit punasiks/
Syön sanani, kiukuni nielen
Huuleni halkee kakshaaraseen kieleen
Sirpaleet lattial aivoni kärjistystä
Pikkuruisen pelon piilotettua kärsimystä
Valkosis vaatteis veriset kyyneleet
Valkosis valheis henkisen kyyn eleet
Pirstaleiden sekaan polville vajoan
Rikkinäinen sielu raatelee varjoaan
Rukoilen runkuille ruusuista syksyä
Anon Amorin rakastavaa myrkkyä/
Rikotun itseni kasaan keräsin
Pimeys pohjaan sieluani vetääkin
Viittä vaille etten viiltäny
Itsepetos, mikään ei riittäny/
Sairastun, sairauteni arvet ärtyy
Vakan alle varjokuvani väsyy
Palaa loppuu, palaa proppu
Väittävät että kaikkeen tottuu/
Tiedän, edessä uus alkuräjähdys
Henkine shokkiaalto ja aivotärähdys
Nousen lattialta kädet ristis
Sisäisellä demonilla aseenaan pistin/
Verinen taulu valkoset kyyneleet
Valkosis valheis henkisen kyyn eleet
Pirut seinillä, henkivoimien reikiä
Minäkuvas kasvaes karsastat peiliä
Mielikuva sieltä, muistijälki täältä
Sekavuudes kirkas kokonaisuus nähdää/
Siivoon verisen alttarini vessasta
Oppittu vitunvertaa viime kerrasta
Avaruustuulen lailla sieluista läpi
Valkonen taulu uudestisyntymän näki
Valkoset haaveet, riemus rypeneet
Varjoset aaveet, sielut kylmenneet
Valkonen taulu, värikartat tyhjenee
Varjojen nauru, ääniharhat syvenee